Lapikkaat

Haaveilen matkustaa Lappiin.

Talomme ympärillä pyörii kaikennäköistä laitetta, jolla ympäröivää luontoa kontrolloidaan.  Tämä lehti-imuri piti kammottavaa meteliä.

  

 Koska tällä hetkellä matka Lappiin ei ole mahdollista, niin lievitin erämaan kaipuutani ostamalla tyttärelle lapikkaat.

 

Kuvauspäivänä alkoi sataa, joten pakenimme sadetta kirjakauppaan.

 Lapissa kaikki kukkii nopeasti
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin
tuon usein tuntenut oon raskahasti
kun katson kansan tämän vaiheisiin
 
Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolla
ja suuri surkastua alhaiseen
miks meillä niin on monta mielipuolta
ja vähän käyttäjiä kanteleen
 
Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, miestä toiveen tosiaan
miest aatteen, tunteen miestä kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa
 
Muualla tulta säihkyy harmaahapset
vanhoissa hehkuu hengen aurinko
meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo
 
Ja minä itse, miksi näitä mietin
se merkki varhaisen on vanhuuden
miks seuraa käskyä en veren vietin
vaan kansain kohtaloita huokailen
 
On vastaus vain yksi: lapin suvi
sit' aatellessa mun mielein apeutuu
on lyhyt lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu
 
Mut pitkä vain on talven valta, hetken
tääl' aatteet levähtää kuin lennostaan
kun taas ne alkaa tuon aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen lapinmaan
 
Oi, valkolinnut, te vieraat lapin kesän
te suuret aatteet, mä teitä tervehdän
oi, tänne jääkää tänne tehden pesän
jos muutattekin maihin etelän
 
Oi, oppi ottakaatte joutsenista
ne lähtee syksyin, mut palaa keväisin
on meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin
 
Havisten halki ilman lentäkäätte
tekoja luokaa, maita valaiskaa
kun talven poistuneen te täältä näätte
ma rukoilen, ma pyydän, oi palatkaa

Kotikaupunkimme syksyisiä tunnelmia. Ei vedä vertoja Lapin ruskalle...